Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Syväpuhdistusta savella, terapiaa turpeella tai metallit irti merilevällä.

Oletko koskaan kokeillut savi-, turve tai merilevähoitoa hiuksille?

Erilaiset kosmetiikan kemikaalit sekä raskasmetallit, lika ja tali saattavat tukkia hiuspohjan ja näin aiheuttaa pahojakin ongelmia päänahkaan. Hiukset tuntuvat lässähtäneiltä, kiillottomilta ja elottomilta. Hiukset ja päänahka eivät saa "happea". Varsinkin talven ja pipokauden jälkeen kaipaa kunnon puhdistusta hiuspohjalle.

Jos hiuksesi tuntuvat tunkkaisilta, sähköisiltä ja itsepäisiltä tai jos päänahassasi on kutinaa, hilsettä tai iho rikki, niin savi-, turve- tai merilevähoito on paikallaan.

Hoidon jälkeen hiuksesi ovat kiiltävät ja eloisat, päänahka tuntuu ilmavalta ja puhtaalta ja talineritys tasoittuu, hiukset tuntuvat puhtailta pidempään.

Savi-, turve- ja merilevähoitoja voidaan täydentää hoitavilla yrteillä tarpeen mukaan. Käytössä on esimerkiksi kamomillaa, joka hoitaa hellästi hiusta ja päänahkaa. Hilseeseen ja hiuspohjan ongelmiin sekä hiusten kasvun stimulointiin käytetään mm. rosmariinia, nokkosta, peltokortetta, mustikkaa, tyrniä ja lukuisia muita tehokkaita kasveja, aina tarpeen mukaan.

Savihoito / antiseptinen syväpuhdistus

Savi on tuhansia vuosia ollut tunnettu puhdistavilta ja antiseptisilta ominaisuuksiltaan. Tunnetusti savi on myös erittäin minearali- ja kivennäisainerikas, joten sillä on hiusten kasvua stimuloiva vaikutus.

Savi sopii erityisesti rasvoittuville hiuksille ja tukkoiselle, ärtyneelle ja hilseilevälle päänahalle. Savi on antiseptinen, se rauhoittaa ja lääkitsee ärtynyttä ja mahdollisesti haavaista hiuspohjaa. Savi poistaa tehokkaasti hiuksista ja hiuspohjasta muotoilutuotejäämiä sekä muita epäpuhtauksia.

Savihoitoa voi tehostaa myös luomukaalilla, joka saveen sekoitettuna irrottaa epäpuhtauksia vielä paremmin. Lisäksi kaalin lehdet hoidon päällä imevät epäpuhtaudet itseensä. 

Savihoito edistää hiusten kasvua koska se kuorii kevyesti päänahkaa ja puhdistaa tehokkaasti hiuksen kraaterin. Savi sopii erinomaisesti myös psoriaatikolle. 

Lisäksi hiuksiin voidaan laittaa latvahoidoksi kananmunaa, jugurttia tai vaikka hunajaa. 

Savihoidon jälkeen hiukset pysyvät puhtaina ja kiiltävinä huomattavasti paremmin.

Turvehoito / parantaa ja kosteuttaa

Hoitoturpeen terapeuttinen vaikutus perustuu sen sisältämien biologisten ainesosien aktivoivaan vaikutukseen sekä syvälämpövaikutukseen. Lisäksi turve sisältää monia ihoa hoitavia aineita, kuten rautaa, kuparia, magnesiumia, mangaania ja sinkkiä.

Turvehoito kosteuttaa tehokkaasti kuivaa päänahkaa ja ravitsee kuivia hiuksia.

Turvehoito:

  • hillitsee hiustenlähtöä
  • apua psoriasikseen ja atopiaa
  • rauhoittaa ja hoitaa ärtynyttä, kutiavaa ja rikkinäistä hiuspohjaa
  • hoitoa tuoreisiin haavoihin ja palovammoihin
  • rauhoittaa hiuspohjaa allergisissa reaktioissa
  • normalisoi ja tasapainottaa hiuspohjan aineenvaihduntaa ja talintuotantoa.

Merileväpuhdistushoito / kosteuttava syväpuhdistus

Merilevä sisältää paljon jodia ja myös muita hiusten kasvulle tärkeitä kivennäisaineita, mineraalisuoloja, rasvahappoja, vitamiineja kuten C-, D- ja E-vitamiineja, magnesiumia, kaliumia, fosforia, kalsiumia, rautaa,  ja hivenaineita.
Merilevähoito syväpuhdistaa hiuksista tehokkaasti raskasmetalleja kuten rautaa ja kuparia sekä epäpuhtauksia joita sinne on kerääntynyt kosmetiikasta ja jopa ilmasta. Hiusten väri kirkastuu ja samalla merilevä kosteuttaa hiuksia.

Koska merilevähoito on kosteuttava, se sopii erityisesti kuivemmalle ja luonnonkiharalle hiukselle sekä hilseilevälle kuivalle päänahalle. Merilevä sisältää jodia ja aktivoi kilpirauhasen kautta aineenvaihduntaa koko kehossa.

Merilevähoito on myös kehon puhdistushoito. Merilevähoitoa käytetään esim. antibiootti- ja muiden lääkekuurien jälkeen, sekä puhdistamaan kehoa raskasmetallijäänteistä. Sopii myös amalgaamisaneerauksen yhteydessä tehtäväksi hoidoksi. 

Merilevä kosteuttaa ja hoitaa kuivaa kemiallisten käsittelyjen rasittamaa hiusta. Kirkastaa vaaleiden hiusten väriä. Tekee hiuksista syväpuhtaat, pehmeät, kiiltävät ja eloisat. Merilevähoidon jälkeen hiukset ja päänahka tuntuvat mukavan eloisilta ja joustavilta. 

Hieronta tehostaa hoitojen vaikutusta

Sekä savi-, että merileväpuhdistukset aloitetaan aina intialaisella päähieronnalla.Hieronta valmistaa päänahkaa vastaanottamaan saven tai merilevän vaikuttavat aineet ja puhdistus on näin tehokkaampi. Hieronta myös auttaa vaikuttavien aineiden kulkeutumisessa myös muualle kehoon. Hieronta toteutetaan luomuöljyillä, mikä ravitsee myös jo itsessään hiusta sekä ihoa. 

Puhdistushoito tehdään myös aina siirryttäessä hiusten synteettisistä värjäyksistä kasvivärjäyksiin.